Kantasuomalaiset ja metsälappalaiset

Kantasuomalaiset ja metsälappalaiset

ViestiKirjoittaja Ansgarius » 22.10.2013 22:54


Kantasuomalaiset ja metsälappalaiset



Posted on April 13, 2013 at 7:10 AM


Kuva



Metsälappalaiset olivat koko nykyisen Suomen alueelle levittäytyneitä kivi- ja pronssikaudelta polveutuvia kantasuomalaisia. Elantonsa he hankkivat luontaistaloudessa kalastamalla ja metsästämällä peuroja hirviä sekä muuta riistaa. Elämää säätelivät pitkät pyyntimatkat sekä vuodenaikojen mukaan rytmittyvä asutus kesä- ja talvileireillä. 1600-luvulle tultaessa olivat metsälappalaiset suurimmaksi osaksi sulautuneet muuhun väestöön omaksuen näiltä karjankasvatuksen ja maanviljelyn.



Suomi, alun perin rannikon asukas tai asukkaat, oli rannikkolaisten kansallisuusnimi mutta kehittyi myöhemmin näiden asuma-alueenkin nimeksi. Sen lähtökohta on kantaeurooppalainen lainasana, jolla vasarakirveskansa erotti rannikon asukkaat sisämaan metsälappalaisista 3. vuosituhannen puolimaissa ekr. Nimittäin Suomen silloiselle rannikolle ja osaksi sisämaahan levisi indo- eli kantaeuroopasta Dneprinseutuvilta n. 3200 ekr. vieras kulttuuri, karjanhoitoa ja maanviljelystä harjoittava vasarakirveskulttuuri. Sen pienyhteisöt asettuivat metsästystä ja kalastusta harjoittavien lappalaisten kotakuntien naapuruuteen. Rinnakkaiselo sujui turkiskaupan ja muun vaihtokaupan ansiosta osin rauhanomaisesti mutta riidoilta ja kahakoilta ei vältytty. Kaksi erilaista kulttuuria oli jatkuvassa hankauksessa keskenään ja nämä riidat ilmenivät maankäyttöön liittyvässä sanastossa. Kasket ja metsänpoltot olivat luonnon koskemattomuutta kunnioittaville lappalaisille kauhistus.



Vasarakirvesheimot harjoittivat suurimittaista ammattimaista kiviseppyyttä ja savenvalantaa. Esimerkiksi Hauholla valmistettiin pikareita laajan alueen tarpeisiin ja ammattityön tuotteet edellyttivät tietysti vaihdantaa. Lappalaisten kanssa käytävä järjestäytynyt ja edelleen Itämeren ympäristöön suuntautunut merkittävä turkiskauppa sai tällöin alkunsa. ”Kauppila”-nimisiä talonnimiä ja paikkoja on Suomessa noin 174 kpl. Ne sijaitsevat enimmäkseen nykyisten kuntien rajoilla, ovat siis eräänlaisia rintamaiden viimeisiä linnakkeita ennen takamaille aukeavia saloja. Metsälappalaiset taas asuttivat näitä metsiä ja saloja , rajoja, jotka olivat pyhiä (raja=hiisi). Nämä lappalaisten muinaiset asuinalueet ovat tallella edelleen paikkojen nimistöinä kuntarajojen tuntumassa.



Kauppila-Päivärinne-Rajala on läpi suomen kattava järjestelmä, eräänlainen muinaiskaupunki, metsälappalaisten ikivanha asuinalue, missä Kauppilan ja Rajalan etäisyys toisistaan on lähes aina 3,5-4 km ja Kauppilan ja Päivärinteen etäisyys 2-4 km. ”Päivä” on varhaiskantasuomea ja tarkoittaa aurinkoa. Kyseessä oli siis lappalaisille uskonnollisesti tai muussa mielessä merkittävästä ”Aurinkorinteestä”. ”Kauppila” taas on todennäköisesti ollut lappalaisten ja vasarakirvesheimojen yhteisesti organisoima vaihdantapaikka, eräänlainen tori, missä tuotteiden vaihto on saatu suoritettua rauhanomaisesti ehkäpä heimon shamaanin myötävaikutuksella.



Vasarakirveskulttuuri hävisi ilmaston muuttuessa kylmemmäksi. Vasarakirvesheimot elivät olennaisesti kotieläimistään lehmistä, lampaista,vuohista ja sioista ja näiden pääasiallinen talviruoka oli lehdekset. Lumipeitteen vahvistuessa myös eteläisessä Suomessa alkoi karja kuolla talvirehun puutteessa nälkään. Metsästys ja kalastus eivät korvanneet katoa joten ihmisetkin nääntyivät ja pikkuhiljaa koko kulttuuri hävisi n. 2500 ekr.



Suomen turkiskaupan otti kansainvaellusajalla (400-500) haltuunsa eteläpohjalaiset. Nämä yritteliäät kainulaiset kauppamiehet näyttävät luoneen hankintaverkoston turkis- ja muun kauppansa perustaksi. Kainulaiset turkismiehet ovat todennäköisesti liikkuneet metsälappalaisten ikiaikaisilla rajaseuduilla ja muinaisilla kauppapaikoilla osin kauppaa tehden mutta myös ryöstäen. Ruotsalaisneulojen,-solkien, ja –nappien lukuisuus Etelä-Pohjanmaan kansainvaellusaikaisissa hautaraunioissa selittyy kauppavaihdosta Helgön ja muiden ruotsalaisvalimoiden kanssa. Korut maksettiin turkiksilla, joiden saanti oli siis valtaosin kainulaisten käsissä.




Ohessa luettelo lappalaisista ja lappalaisuuteen viittaavista paikannimistä jotka sijaitsevat 4 km sisällä ”Kauppilasta”.



kauppila-pahaneva-(raja)-ristikangas-(muinaishautoja) Isokyrö

kauppila-päiväharju-rajapuro-kotakangas-kotalahti-kotamäki-hepolampi Lapinlahti

kauppila-päivärinne-rajala-heposuo-hepolampi-raja-aho-hiidenniemi-hiidenkoski Iisalmi

kauppila-päivärinne(2)-rajala-(raja)-hiisniemi-hiislahti-hiismäki-lapinmäki Pielavesi

kauppila-päivärinne-rajasilta Ylöjärvi

kauppila-rajala-orjatsalo-eränperä Ikaalinen

kauppila-kivimäki-raatoneva-heponiemi-helkamäki Ikaalinen

kauppila-päivärinta-rajala-kivimäki-pirunsuo-pirunvuori Tampere

kauppila-rajamaa-haapaniemi-moisio-rajamäki Ylöjärvi

kauppila-päivärinne-kotikumpu-(varhaismetallik.asuinpaikka) Keminmaa

kauppila-päivärinne-rajapelto-hiisimäki-pohjola-hepola Juva

kauppila-rajala-kainulaisenpelto-riita-aho-hepovuori-paloniemi Suonenjoki

kauppila-päivölä-rajala-kalmoniemi-karsikko-heponiemi-riihiniemi Liperi

kauppila-rajala-(raja)-hiitonlampi Jyväskylä

kauppila-rajala-hiitola-hiidenjärvi Kivijärvi

kauppila-rajala-kiukaistenkangas-pohjola-rajasaari-(muinaishautoja) Viitasaari

kauppila-kotiranta-kalmosaari-heposuo Kannonkoski

kauppila-(raja)-(lapinrauniot) Reisjärvi

kauppila-aamurinta-pohjola-väinölä-hepola Nivala

kauppila-rajaniemi-kotirinne-kotalahdenkangas-(pyyntikuoppia) Reisjärvi

kauppila-rajala-valkiakallio Lapinjärvi

kauppila-rajamäki-kotarämäkkä-pirunpesä-(hiidenkirnu) Jalasjärvi

kauppila-päivärinta-rajamäki-hautarämäkkä Jalasjäri

kauppila-päivärinne-rajala-päivälä-päivärinta-pikkuläpikäytävä-linnainmaa Kokemäki

kauppila-rajala-kotiniemi-raatolehto Kärsämäki

kauppila-kotimäki-valomäki-pahamäki-moisio-(kalliomaalaus) Kouvola

kauppila-päivärinne-rajala-kotikumpu-päivölä-tapiola-joukainen-kyöpelinvuori Kangasniemi

kauppila-päivänsyrjä-rajala-raja-aho-kotiaho-roviovuori Viitasaari

kauppila-rajala-kotisuo-kotalahti-kotavuori-kivikorkeinen-tammirinne-lapinsaaret Viitasaari

kauppila-rajala-kotimäki-kotavuori-hiittenhaudat-moisio-(muinaishautoja) Tampere

kauppila-päivärinne-rajamäki-rajaneva-raatosaari-riitaniitty-riihimäki-(muinaishautoja) Ruovesi

kauppila-päiväkumpu-rajamäki-lappalaisenniitty-riihiniemi-tammisuo Orivesi

kauppila-päivärinne-rajamäki-moisionkumpare-hepoharju Keuruu

kauppila-rajamäki-ristimäki-(muinaishautoja,hiidenkirnu) Isokyrö

kauppila-rajala-kotivuori-(Levänluhdan uhrilähde)-riihimäki-(muinaishautoja) Seinäjoki

kauppila-päivärinta-päivölä-rajaniemi-kotoneva Kauhajoki

kauppila-rajala-rajamäki-päiviö-(Susiluola)-riihimäki Karijoki

kauppila-päivärinta-rajala-linnankallio-palomäki-hepokorpi-ritamäki-riitaniittu Kokemäki

kauppilao-päivölä-rajala-kaupinlinna-riitaoja-linnamäki-haapaniemi Salo

kauppila-päivärinta-rajala-rajalahti-kotimäki-riitasuo Paimio

kauppila-päivärinta-päiväharju- rajamäki-kotirinne-linnanmäki-onnela Lohja

kauppila-päiväkivi-rajamäki-hiirenkallio-hiivola-haukkavuorenmaa Riihimäki

kauppila-rajala-rajamäki-(hiidenkirnuja)-haapaniemi-moisiomäki-hiitelä Ikaalinen

kauppila-päivärinta-rajamäki-nälkähittenkangas-linnankylä-linna Parkano

kauppila-päivärinne-rajaneva-(muinaishautoja)-kainuunkangas-linnanmäki-riitamäki-suomela Kauhava

kauppila-rajala-rajamäki-hiitti-(hiidenkiuas)-lapinneva-linnanmäki-riihimaa-heposuo Parkano

kauppila-rajaniemi-rajakorpi-(röykkiö-linnala-kotiniva-onnela Ylivieska

kauppila-päivärinta-rajakallio-palomäki Kokkola

kauppila-päivärinta-rajala-rajamäki-tulikallio-kotiaho Hausjärvi

kauppila-päivärinne-rajala-rajakallio-tulikallio-kotamäki-väinölä-paasikallio-riihimäki-läpikäytävä-suomela-suomensyrjä Hämeenkoski

kauppila-päivärinta-rajala-moisio-riitakaskensuo-haapaniemi-lapinlahti-riihimäki Kangasala

kauppila-päivärinne-rajala-rajamäki-kotirinne-onnela Janakkala

kauppila-päivärinta-rajala-moisio Hämeenlinna

kauppila-rajala-rajaharju-raatovuori-(kalliomaalaus) Kouvola

kauppila-päivölä-haukkavuori-(kalliomaalauksia) Mäntyharju

kauppila-päivärinne-rajajoki-rajasuo-linnanmäki-kotisaari-(kuppikivi)-riitaniitty Iitti

kauppila-rajala-rajalanmäki-pirunvuori-riihimäki Uurainen

kauppila-pyhävuori-(muinaishautoja)-päiväkunta-haukkavuori-riitaoja-heposuo Jyväskylä

kauppila-rajamäki-rajalahti-kotovuori-moisionmäki-(kuppikivi) Sysmä

kauppila-päivärinne-rajala-onnela Hirvensalmi

kauppila-rajala-suomela-tyynelä-hepokorpi Mäntyharju

kauppila-lapinkylä-lapinsaari-kärppäkangas-riita-ahonpelto Joutsa

kauppila-rajala-kokkokangas-riitasalo-mustikkamäki Rautavaara

kauppila-riita-aho-onnela-(jätinkirkko)-(röykkiö-Oulu

kauppila-päivärinta-pyhäsaari-hiidenvaara-lapinaho-kokkomäki-haapaniemi Tohmajärvi

kauppila-riihimäki-tyynelä Heinävesi

kauppila-(forngravar)-lappnäset-lappnässkogen-lappnäsmossen Närpiö

kauppila-riihimäki-kotimäki-hiidenmäki-hiidensuo-onnela-heposuo Lappeenranta

kauppila-päivärinne-kotisuo-pirunniittu-suomela-raatoneva Merijärvi

kauppila-rajala-kotomäki-ritamäki-onnela Teuva

kauppila-päivärinne-päivölä-kalmanloukas-(kuppikivi)-(kalmistoja)-(hiidenkirnuja) Laitila

kauppila-rajamäki-kotiranta-(muinaishautoja)-linnanmäki-hilttiöjärvi Laitila

kauppilarajala-linnavuori-tammirinne-onnela-suomela Mynämäki

kauppila-hiideniemi-rauhamäki-rauhala Pyhäranta

kauppila-rajala-kirkkokorpi Virrat

kauppila-päivölä-rajala-raatosaari-(miekanhiontakivi) Hämeenlinna

kauppila-pirunniemi-linnanharju-(kivik.asuinpaikka) Parkano

kauppila-päivölä-rajala-kotaniemi-(raja) Jämsä

kauppila-kotimäki-hepokorpi Äänekoski

kauppila-päiväkumpu-(raja) Jokioinen

kauppila-rajala-ristikallio Forssa

kauppila-päivärinne-rajala(2)-päivölä Mikkeli

kauppila-päivölä-rajala-pirunkorpi Saarijärvi

kauppila-päivärinne-rajala-(raja)-suomela-linna Pukkila

kauppila-päivärinne-rajala-lapinniemi Vieremä

kauppila-päivärinne-rajala-heposuo-päivölä-kotaniemi Iisalmi

kauppila-iimäki-kota-piilampi-rajala Iisalmi

kauppila-kirkkopellonmaa-rajala–heimosuo-(jatulintarha) Miehikkälä

kauppila-päivölä-rajala-hiilinlahti Sonkajärvi

kauppila-päivärinne-ristiharju-linnaharju Vieremä

kauppila-päivärinne-kota-päivölä-lapinkangas Sonkajärvi

kauppila-rajala-raja-aho-linnakangas Vieremä

kauppila-päivärinne-patamäki-riitamäki Sonkajärvi

kauppila-(pyyntikuoppia)-riitaniemi Pudasjärvi

kauppila-papinniemi-kalmoniemi-kota Kaavi

kauppila-peuraniemi-matkamiestenniemi Konnevesi

kauppila-päivölä-rajala Orimattila

kauppila-noitala-noitalansuo-lautakota-hiidenmäki Hollola

kauppila-läpikäytävä-ritamäki-suomela-väkivallanhaka Nokia

kauppila-kokkovuori-rajala-(raja) Pirkkala

kauppila-palovaara-kotavaara Tornio

kauppila-mustankansanketo-lapinjoki-(muinaishautoja)-suomela Rauma

kauppila-kota-(raja)-rajasuo Vesilahti

kauppila-päivärinne-hiidennokka(muinaishauta)-haapaniemi-patakallio-suomela Vesilahti

kauppila-päivääniemi-ristimäki Lempäälä

kauppila-päivärinne(2)-haukkavuori(muinaishauta)-papinniemi Mikkeli

kauppila-kotikallio-(raja)-pirunlinna Salo

kauppila-päivärinne Juankosaki

kauppila-hiidensaari-(uhrikivi) Puumala

kauppila-päivärinne-hiidenlampi Joensuu



Lähde:

http://pakanamaa.webs.com/apps/blog/show/25633343-kantasuomalaiset-ja-mets-auml-lappalaiset
Ansgarius
 
Viestit: 284
Liittynyt: 06.04.2012 19:05

Re: Kantasuomalaiset ja metsälappalaiset

ViestiKirjoittaja Mahariski » 23.10.2013 16:57

#4.3# "6.4"
Avatar
Mahariski
 
Viestit: 1509
Liittynyt: 02.09.2011 15:50
Paikkakunta: Ancylus -järven ranta vuonna 8000 B.A. (before Aimo)


Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron